Vitaalishiatsu – enemmän kuin tekniikkaa
"Vitaalishiatsuhoitaja ei hoida sairautta vaan ihmistä. Hän pyrkii elvyttämään ihmisen sisäisen elinvoiman, vapauttamalla fyysisiä ja henkisiä kipuja ja jännityksiä sekä ohjaamalla ihmistä lähempään yhteyteen oman sisäisen olemuksensa kanssa. Näin osaltaan hoitaja toimii tärkeänä tukena hoidettavalle luoden tiedoillaan ja taidoillaan toipumiselle otolliset puitteet. Pohjimmiltaan ihminen parantuu oman elämänvoimansa ansiosta."
Vitaali shiatsu on saanut vaikutteita useista, ihmisen terveyteen ja henkiseen hyvinvointiin pyrkivistä lähestymistavoista. Sen pohjana on kokonaisvaltainen näkemys ihmisyydestä. Sitä voi kuvata vuorovaikutteiseksi kehotyöskentelymenetelmäksi, jossa sekä asiakkaan että hoitaja roolit ovat yhtä tärkeät.
Vitaalishiatsuhoidossa hoitaja pyrkii katsomallaan tavalla ohjaamaan asiakkasta lähempään yhteyteen oman itsensä kanssa ja näin herättämään hänessä parantavan voiman. Asiakaalle tarjotaan myös aktiivisia menetelmiä, joita hän voi käyttää itsehoidollisesti.
Vitaalishiatsun keskeisenä tavoitteena on vitaalienergian eli elinvoiman palauttaminen, vahvistaminen ja ylläpitäminen. Se pyrkii luomaan positiiviselle muutokselle otolliset sisäiset ja ulkoiset puitteet, jotta ihminen voi parhaiten toipua vaivoistaan, vahvistua ja voida hyvin.
Vitaalishiatsun menetelmin autetaan kehon puhdistumista, ravitaan elintoimintoja, laukaistaan fyysistä ja psyykkistä jännitystä sekä vapautetaan ja vahvistetaan vitaliteettia.
Koulutuksen osa-alueet
Koulutuksen tukijalan muodostavat neljä keskeistä osa-aluetta: hieronta ja manipulaatiohoito, ravinto-oppi ja lääkinnällinen ruoka, liikunta ja rentoutuminen sekä meditaatio ja sisäiset voimaharjoitukset. Koulutus tähtää jo alusta alkaen tietojen ja taitojen käytännön soveltamiseen.
Kolmivaiheinen koulutus
Koulutus on kolmivaiheinen ja sisältää Auttajan, Ohjaajan ja Kouluttajan tutkinnot. Ensimmäisen vaiheen jälkeen oppilaat voivat jatkaa opintoja jatkotason Ohjaajan tutkinnossa. Ohjaajan tutkinto on Vitaalishiatsu-koulutuksen merkittävin ja kattavin osio.
Kenelle koulutus on suunnattu
Vitaalishiatsu-koulutus on juuri sinua varten, joka kaipaat tukea ja ohjausta henkisellä tielläsi; haluat koskettaa ja tulla kosketetuksi; kaipaat lisää elinvoimaa; olet muutoksessa ja etsit elämällesi käytännöllis-henkistä ilmausta; haluat täydentää ja laajentaa aikaisempia terveysalan opintojasi; sinua kiinnostaa käsillä tekeminen ja kanssaihmistesi auttaminen; haluat päästä lähempään tuttavuuteesi itsesi kanssa ja oppia uutta samanhenkisessä seurassa; olet kiinnostunut saamaan tietoa ja käytännön kokemusta ihmiskehon toiminnasta, energia-anatomiasta ja meditaatiosta.
Vitaalishiatsun opiskelu on antoisaa, avartavaa, hauskaa, kasvattavaa ja elämänymmärrystä lisäävää.
Koulutuksen pituus
Koko koulutuksen pituus on noin 2 vuotta, sisältäen Auttajan, Ohjaajan ja Kouluttajan tutkinnot. Koulutuksen yhteistuntimäärä on yli 400 h.
